Minä olen todella vihainen. Syistä, joita en tässä voi alkaa puimaan, entiseen törmääminen ajoittain on erittäin todennäköistä. Minä pelkään, ja vihaan sitä että pelkään. Millä oikeudella hän tulee minun asioihini, minun reviirilleni tallustelemaan kuin joku kukko tunkiolla? Tekemään myyräntyötään, ahdistamaan ja mitätöimään minun paranemistani ja itsenäisyyttäni? Olen nyt viimein löytänyt oman paikkani, omat juttuni ja nyt hän saapastelee kuin Euroopan omistaja alueella, jonka minä olen omin käsin itselleni raivannut. Tai niin, en voi sanoa, että alue on yksin minun, enkä voi kieltää häntä olemasta missä haluaa. Inhoan, inhoan, inhoan tätä oloa, jonka hän aiheuttaa. Varmasti nauttii siitä, jos tajuaa, miten heikoilla olen. Mieluiten muuttaisin kauas pois, jättäisin tämän kaiken taakse. Mutta minä en voi. Velvollisuus, vastuu ja työ. Moraali. Asiat joista hän ei ole kuullutkaan, estävät minua pakenemasta paikalta.

Ahdistaa niin vietävästi. Ollapa sellainen, jonka hermot kestävät rajattomiin, jonka itsetuntoa eivät moiset heilauta. Joka olisi päässyt jo tavoittamattomiin. Tähän tarvittaisiin nyt kunnon uhma...