Elämä on muuttunut hektiseksi. Omaa aikaa ei tunnu olevan juuri ollenkaan, mutta tämä ei suinkaan johdu uudesta suhteesta, vaan elämän tärkeysjärjestyksen löytymisestä. Niin ainakin luulen. Todella kaukaiselta tuntuu entinen suhde ja sen aiheuttamat asiat, ainakin juuri tällä hetkellä. Välillä tietysti tulee mieleen kaiken laista, etenkin, jos joutuu kuulemaan asioista jotakin tai näkee tiettyjä ihmisiä. Mutta sellainen masentavan musertava painon tunne on rinnan päältä pois, se oli nimittäin hiipimässä takaisin, kun tajusin, että jotkut toiset saattaisivat olla vaarassa ja koin syyllisyyttä, etten ollut avoimesti paljastanut totuutta entisestä. Olen viimeinkin kai tajunnut, etten ole vastuussa muiden ihmisten toilailuista, enkä voi pelastaa jokaista, joka on vaarassa joutua samaan loukkuun, mistä itse pelastauduin.

Tärkeysjärjestys on tosiaankin muuttunut. On upeaa huomata, että minulla on rakkaita, läheisiä ihmisiä, joista välitän ja jotka välittävät minusta. Tämä on minulle parasta mahdollista terapiaa tällä hetkellä, vaikka kaiken ymmärtämiseen vaadittiinkin ajoittain liialliseltakin tuntuva määrä dramatiikkaa. Ehkä nämä ovat itsestäänselvyyksiä, mutta olen ymmärtänyt jotain oleellista siitä, mitä on aito rakkaus, välittäminen ja läheisyys. On mahtavaa vain levätä siinä totuudessa, että minä olen tärkeä, omana itsenäni. Tätäkö se on, eheytyminen? Joka tapauksessa, tunnen itseni tasapainoisemmaksi kuin aikoihin.

En voi olla kuitenkaan ajattelematta, etteikö jostain jo kurkistele jokin harmi, joka kampittaa suoraan kuralammikkoon, kun sopiva tilaisuus iskee. Mutta, se on elämää.